Andreas Storckel (1884-1945) asui Pleinstraat 127:ssä ja oli eläkkeellä oleva rautatietyöläinen, kun toinen maailmansota syttyi. Yhdessä vaimonsa Pauline Lefèvren ja tyttärensä Annan kanssa hän liittyi itsenäisyysrintaman partisaaniryhmään 34.
Ensimmäisen maailmansodan veteraanina ja palomiehenä Storckel päätti liittyä vastarintaliikkeeseen. Hänen kotinsa Pleinstraatissa toimi vastarintaliikkeen komentopaikkana. Hän jakoi maanalaisia sanomalehtiä, tarjosi suojaa merkittäville vastarintataistelijoille, kuten François Damanille ja Godfried Dreesenille, osallistui sabotaasioperaatioihin ja piilotti ammuksia. Hänen talostaan tuli aseellisen vastarinnan keskus saksalaisia miehittäjiä vastaan. Storckel oli myös Hortense Damanin naapuri, joka myös osallistui vastarintaliikkeeseen nuorena tyttönä.
Helmikuussa 1944 Storckel pidätettiin ja vangittiin Breendonkin linnakkeeseen. Hänet karkotettiin 8. toukokuuta 1944 Buchenwaldin keskitysleirille. Siellä hän kuoli pakkotyössä suolakaivoksessa 6. maaliskuuta 1945, vajaat kuusi viikkoa ennen vapautumista. Hän oli 60-vuotias ja jätti jälkeensä vaimon, neljä lasta ja kaksi lastenlasta.
Tämä tarina on käännetty automaattisesti, ja siinä voi olla virheitä. Näytä englanninkielinen teksti
